Pystyt kun uskot.

Yleensä yritän ajatella positiivisesti, tehdä "ilon kautta", mutta yhä useammin huomaan negatiivisten ajatusten tulevan ensin. Pakottamalla saan välillä ajatukset käännettyä paremmiksi, mutta useimmiten negatiivisuus ottaa vallan. Tämän olen huomannut erityisesti treenatessa. 

Keskiviikkona kävin pt:n kanssa tekemässä jalkatreenin. Olin juuri edellisenä päivänä loukannut oikean olkapääni salilla treenatessa ja sitä piti varoa. Vaikka olkapäähän ei sattunut treenin aikana, huomasin sen vaikuttavan kuitenkin treenimotivaatioon. Aina kun tulee jotain vastoinkäymisiä, tuntuu että koko maailma kaatuu siihen, mikään ei onnistu ja taivas näyttää mustalta. Myönnän että menin treeneihin väärällä asenteella. Olisin voinut ottaa asenteen, että tuli mitä tuli niin annan kaikkeni. Kaikkeni kyllä annoinkin kun en meinannut enää tuolista ylös päästä, mutta päässä se vika oli. Olin pettynyt itseeni. Luulin että olin huono, en pystynyt parempaan. Kaikkeni kuitenkin annoin, liikkeet tein loppuun asti, olkapää ei kipeytynyt, pt kehui suoritusta ja silti kaiken tämän jälkeen päällimmäinen ajatus oli pettymys. MIKSI? 

Haluan olla kaikin puolin positiivisempi. Uskoa itseeni. Luottaa pt:n sanaan. Lakata ajattelemasta liikaa ja kääntää ne ylimääräiset ajatukset toiminnaksi. Kun uskoo, onnistuu. Jos koko ajan hokee itselleen ettei ole tarpeeksi hyvä, eikä onnistu missään, näin luultavasti myös käy. 

Kuva täältä

Se tunne kun voitat itsesi.

Kamala nälkä. Vai onko?

"Tänäänhän vois vielä käydä mäkissä, tänään on muutenki tullu syötyä huonosti ni eikai se mäkki sit enää haittaa"

"Kadun sitä kuitenki huomenna!"

Kävin pienen keskustelun itseni kanssa tästä aiheesta ja päädyin siihen, että en lähde mäkkiin vaan syön omenan. Hetkellisesti tuli sellanen olo että ihan kun jäisin paitsi jostain. En itsekään täysin ymmärrä tätä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni että tähän päätökseen päädyin. Olen joskus tehnyt myös sen toisen valinnan ja lähtenyt vielä illalla mäkkiin koska on niin kamalasti tehnyt mieli, mutta kuitenkin päätynyt pettymään. Eihän se edes ole hyvää. Ahmin ne tuhat kaloria yhdessä hetkessä, eikä käteen jää kuin katumus.

En sano että en enää ikinä mene mäkkiin, vaan että tänään tein itseni kannalta oikean valinnan ja en mennyt.

Kuva täältä

Pois huonot tavat.

Virheistä olisi hyvä oppia, mutta kun tiettyä kaavaa on noudattanut koko ikänsä niin miten sen saa katkaistua? Nyt puhun ruoka kierteestä. Ilman ruokaa ei voi elää, mutta miten elää sen kanssa oikein?

Olen aina ollut perso herkuille, etenkin makealle. Ja ikuisena jojolaihduttajana olen päätynyt kierteeseen, jossa kuurit ja dieetit aloitetaan aina huomenna, maanantaina, kuun ensimmäinen päivä, vuoden alusta, kesällä, talvella... lista on pitkä. Tämän myötä olen oikeuttanut itseni liialliseen herkutteluun.

"Koska aloitan dieetin taas maanantaina, voin mässäillä koko viikonlopun niin ei sitten tule ihan heti ikävä!

"Kävin tänään pitkällä lenkillä, joten ei haittaa vaikka söisin kaksi suklaapatukkaa"

"Olen koko viikon noudattanut ruokavaliota, ei se varmaan haittaa jos vähän lipsun ja syön leipää, jätän vaikka iltapalan syömättä"

"Ensi vuonna en herkuttele ollenkaan, joten voin hyvillä mielin herkutella koko joulukuun"

Milloin opin, että yksi pala suklaata on ihan ok silloin tällöin? Tähän asti on mennyt aina koko levy. Jos on erehtynyt ostamaan karkkipussin, pitää se syödä kokonaan koska huomenna alkaa taas dieetti. Jatkuva itsensä huijaaminen ei tuo muuta kuin pahan mielen ja sekoittaa aineenvaihdunnan.

On täysin epärealistista ajatella, että ihminen joka on elänyt sokerihuumassa lähes koko ikänsä voisi yhtäkkiä vain päättää että en syö makeaa enää ikinä. Tai jos joku on tämän tehnyt niin hatun nosto sille. Tiedän että itse en siihen pystyisi. Yritän kääntää omaa ajatusmaailmaani siihen suuntaan että silloin tällöin herkuttelu on ihan hyväksyttävää, eikä siitä tarvitse itseään rankaista tai potea huonoa omaatuntoa.

Silloin tällöin tapahtuva herkuttelu ei saa kuitenkaan olla yhtä päätöntä kun meno tähän asti. Aikaisemmin kun päätin esim että "dieetti alkaa maanantaina" lähti syöminen ihan käsistä. Sipsiä, karkkia, suklaata, roskaruokaa tuli vedettyä monta päivää putkeen juurikin siitä syystä ettei sitten tule heti niitä ikävä kun noudattaa ruokavaliota. Joka kerta sen jälkeen kun olin ahminut napani täyteen herkkuja, kaduin sitä. Olo oli kamala. Kirosin että miksi, miksi teen tätä itselleni. Miksi pitää aina ahmia, ihan kuin ruoka olis loppumassa maailmasta enkä ikinä enää saisi mitään herkkuja. Minuun pätee ainakin se että kun syö huonosti, voi huonosti. Olen huomattavasti väsyneempi, eikä tee mieli tehdä mitään.

Olen edelleen sortunut tähän ahmimiseen, vaikka pääasiassa olenkin noudattanut ruokavaliotani koko vuoden. Joulun pyhät ja vuoden vaihdekin meni mässäillessä ja olo on sen mukainen. Tänä vuonna yritän opetella herkuttelemaan maltilla. Teen vain itselleni pahaa jos jatkan samaan malliin.

Kuva täältä

2015!

Wou vuosi meni super nopeesti!

Vuosi 2014 ei ollut mitenkään erikoinen, oikeestaan aika tavallinen. Ei tapahtunut juuri mitään mainittavaa. Jälkeen päin katsottuna näyttää siltä että koko vuosi meni töissä ja kuntosalilla. Alkuvuosi meni juhliessa ja tutustuessa uusiin työkavereihin, aloitin uudessa työssä juuri viime vuoden vaihteessa. Kesällä oli kuuma ja mieleenpainuvin tapahtuma oli jo perinteeksi muodostuneet juhannuskinkerit. Lähes koko vuoden olin erittäin väsynyt ja onneksi loppuvuodesta löytyi vastaus siihenkin kilpirauhasesta.

Vuoden vaihteen vietin rauhassa kotona koiran kanssa. En uskaltanut jättää sitä yksin kun siitä ei ikinä tiedä miten se reagoi paukkeeseen. Oli ihanaa olla vaan rauhassa kotona. Uskalsin hetkeksi jättää koiruuden ja käväsin salilla, jossa ei kuten arvata saattaa, ollut kuin yksi ihminen minun lisäksi. Salin jälkeen tulin kotiin syömään ja koomaamaan sohvalla.

                                        

Jaksoin juuri ja juuri valvoa puoleen yöhön, katsoin ilotulitukset parvekkeelta ja painuin pehkuihin. Vuosi 2015 alkoi siis ihanasti melkein 11h yöunilla ja aamulenkillä. Talvi oli yhdessä yössä kääntynyt keväisen jäiseksi ja liukkaaksi.

                                       

Vuodelle 2015 toivon paljon muisteltavia hetkiä, iloa ja rakkautta. Ainoa lupaus jonka aion tehdä on yksinkertaisesti se että pidän parempaa huolta itsestäni; kuuntelen kehoani ja sydäntäni. 

Uusi vuosi olen valmis.

Parasta just nyt!

Hyvä treeni. Kova treeni. Treenin jälkeinen fiilis. 

Otin itseäni niskasta kiinni ja kävin vetäsemässä kunnon jalkatreenin näin joulun possuttelun jälkeen. Nyt loppuu possuttelu ja alkaa urheilu. Meinasin aluksi että teen vaan kevyen treenin kun en ole moneen päivään taas käynyt salilla ja on tullut syötyä miten sattuu, mutta eihän siitä kevyestä tullut mitään. Kyllä sitä rautaa pitää sen verran olla että tuntuu. 

PT:n kanssa treenatessa tulee annettua itsestä ihan kaikki mitä irti lähtee, ei ole muita vaihtoehtoja. Mutta yksin treenatessa minulla on ollut tapana pysyä enemmän omalla mukavuus alueella. Tänään kuitenkin uskalsin vähän revitellä ja korottaa painoja. Nyt on syöty hiilareitakin niin paljon että kyllä kulki hyvin!

Pitkästä aikaa tuli myös tunne että kohta lentää laatta. Se ei ole mikään kiva olo, mutta jatkoin silti. Kerran olen sen kokenut että oikeesti laatta lensi ja silti treenejä jatkettiin. Tänään ololle on monta selitystä, eikä mikään niistä tarkoita sitä että en olisi pystynyt jatkamaan; liian monen päivän tauko treenistä, vedin pelkän laturin ennen treeniä enkä syönyt mitään, monta päivää putkeen makaamista ja mässäilyä. Kroppa yrittää nyt puhdistua kaikesta roskasta. Hikoilemalla se lähtee!

Kuva täältä

Ja se on muuten ainakin omalla kohdallani niin, että salipäivinä tulee syötyä kunnolla ja oikein. Kuka nyt haluaisi heti pilata sen mitä on salilla saavutettu? Välipäivät onkin itselle haasteellisempia, tankkauspäivät haastavimpia! Mutta näistä lisää myöhemmin.

Hikeä, verta, rasvaa ja lihaksia

Halusin olla laiha. Halusin olla todella laiha. Sairaalloisen laiha. Nuorempana olin ehkä jopa hieman katkera siitä että minusta oli tullut tällainen kun olen, isompi ja pyöreämpi kuin kaverini. Ihannoin laihoja laulajia ja näyttelijöitä. Mietin aika ajoin että jos vain laittaisin suuni kiinni ja lakkaisin syömästä niin minustakin tulisi laiha. Itsekurini ei ONNEKSI ikinä riittänyt olemaan syömättä yhtä iltapäivää pidempään.

Kauneus ihanteeni ovat vuosien varrella muuttuneet rajustikin ja mielestäni parempaan. Nykyään osaan katsoa kuvia myös kriittisesti ja ymmärrän ettei mainoksissa esiintyvät naiset ole oikeasti sitä miltä näyttää. Fitnesstä tulee nyt joka tuutista ja se on varmasti osakseen myös vaikuttanut omiin ajatuksiini. Olen käynyt katsomassa muutamat fitnesskisat ja onhan se ihan mieletöntä miten joku kovalla työllä ja kurilla saa itsensä lavakuntoon. Ihannoin itse jonkin asteista lihaksikkuutta, mutta tavoittelen tasapainoista kroppaa, jossa mikään lihasryhmä ei varsinaisesti dominoi.

Kuva täältä

Oltiin lokakuussa katsomassa Fitness Expoa Lahdessa ja Women`s Physique on oma lemppari kategoria, koska tässä naiset on just sopivan sopusuhtaisia eli tasasen lihaksikkaita. En siis itse haaveilekaan noin lihaksikkaasta vartalosta, mutta onhan noi naiset nyt ihan mielettömässä kunnossa! 

Olen elämäni aikana kokeillut jos jonkilaisia liikuntamuotoja, eri joukkuelajeja, juoksua yms. Mutta mikään harrastus ei ole kestänyt kovinkaan pitkään. Muutama vuosi sitten osallistuin Fitfarmin Hypoxi valmennukseen, joka kesti 10 viikkoa. En ollut sitä ennen koskaan käynyt kuntosalilla, enkä tosiaan olisi ilman opastusta osannut tehdä siellä mitään. 10 viikon jälkeen kävin säännöllisen epäsäännöllisesti salilla yksinäni ja lopulta sekin taas jäi ihan vaan koska olen laiska. Loppu vuodesta 2013 sain taas uuden kipinän salitreenaamiseen ja aloin käydä siellä aluksi kaverini kanssa. Yhessä tekeminen tuo turvaa jos alkuun ujostuttaa ja vähän jopa hävettää taas raahata makkarat salille ja lähteä nollasta liikkeelle.

Salilla käyminen oliki yllättävän kivaa taas pitkästä aikaa ja säännöllisen treenaamisen myötä myös tuloksia tuli yllättävän nopeasti. Huhtikuussa palkkasin itselleni personal trainerin jotta saisin treenaamiseen taas uutta potkua. En ole katunut hetkeäkään. Minulla on maailman paras valmentaja ja olen oppinut ihan mielettömän paljon treenaamisesta, syömisestä ja itsestäni.

Tavoitteeni on aina olleet painossa. Painon pitää tippua ja minun pitää painaa näin ja näin paljon. Nyt alan hiljalleen päästä tästä ajattelumallista pois. Valmentajani kanssa treenaaminen on ollut enemmän voimaharjoittelua, joka sopii minulle erittäin hyvin. Voima lähtöisessä harjoittelussa nään itse kaikista parhaiten oman kehitykseni, rautaa saa laittaa koko ajan lisää! En ole enää pitkään aikaan käynyt vaalla, vaan keskittynyt pelkästään  harjoittelun tavoitteellisuuteen. Tärkeintä on nyt se että rautaa tulee lisää, treenaaminen on kivaa ja uskon itse siihen että rauta nousee. Tietysti painoakin tulee seurata, ettei se karkaa käsistä, mutta fakta on se että lihas painaa enemmän kuin rasva ja vaakan luvut ei kerro koko totuutta.

kuva täältä

This is why

Olen voinut hyvin, huonosti ja hyvin huonosti. Henkisesti ja fyysisesti. On ollut kausia kun on mennyt pitkään hyvin ja taas puolestaan pitkiä huonoja kausia. Tällä hetkellä ollaan jossain siinä välimaastossa. Haluan nyt kertoa taustoja miksi ryhdyin kirjoittamaan tätä blogia.

Haluan lopettaa jatkuvan laihduttamisen, mitä olen siis vähintään viimeiset 15 vuotta tehnyt tiedostaen ja tiedostamatta. Haluan oikeasti voida hyvin ja tuntea oloni hyväksi omassa nahassani. Laihduttamista olen yrittänyt osittain painostuksesta ja osittain siksi että haluaisin joskus pukea housut ilman että reunoille jää makkarat roikkumaan. Ja olen siis myös välillä onnistunut laihduttamisessa, viimeksi keväällä 2014 pudotin puolen vuoden aikana 15kg ja aika hyvin olen ne saanut pidettyä poissa vaikka laiskuus onkin iskenyt ja motivaatio laskenut. En siis enää halua varsinaisesti laihduttaa laihdutus mielessä, vaan omaksu terveellisen elämäntavan ja olla tyytyväinen omaan peilikuvaan.

Haluan löytää treeni-ilon. Rakastan salilla käymistä, mutta vielä vuodenkaan säännöllisen treenaamisen myötä salille lähteminen ei tule minulle luonnostaan. Mikään ei voita sitä tunnetta minkä salilla saa ja varsinkaan kovan treenin jälkeistä tunnetta. Aloittaminen on vaikeinta. En kuitenkaan aio luovuttaa, vaan uskon että vielä joku päivä salilla treenaaminen on osa minua ja niin itsestään selvä asia ettei tulisi mieleenkään jättää treenejä väliin. Olen päättänyt myös kokeilla muita lajeja jotka voisivat auttaa minua pitämään enemmän itsestäni.

Haluan oppia syömään oikein. Olen viimeisen vuoden noudattanut minulle tehtyä ruokavaliota, tai no välillä en kovinkaan tarkasti mutta takaraivossa on ainakin ajatus siitä ollut. Alkuvuoden pysyin tosi tarkasti ruokavaliossa ja puolen vuoden aikana taisin ihan vaan muutaman kerran käydä ulkona jolloin lipsuin myös syömisestä. Juhannuksen jälkeen lähtikin sitten taas ihan lapasesta. Viikolla olen suht hyvin pysynyt ruokavaliossa koska teen aina eväät töihin, mutta sitten kun siitä lähtee lipsumaan niin alamäki on jyrkkä. Jossain vaiheessa joulukuuta luovutin ihan täysin ja homma karkasi käsistä siihen pisteeseen että aina kun kävi kaupassa piti ostaa jotain hyvää, yksi laku- tai suklaapatukka vähintään. Myös aikaisempien vuosien ahmiminen on taas nostanut päätään, mutta ilmeisesti terveellisen ruokavalion noudattaminen on myös pienentänyt vatsalaukkua sen verran ettei sinne ihan älyttömiä määriä onneksi mahdu. Nyt tilanne on saatava taas hallintaan.

Haluan oppia elämään kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ihan pari kuukautta sitten. Suurin syy tutkimuksiin menemiseen oli se että äidilläni todettiin sama vaiva. En ollut edes tullut ajatelleeksi että jo pitkään jatkunut väsymys voisi johtua tästä. Mietin itsekseni ja taisin muutaman kerran sanoa ihan ääneenkin että "olenkohan masentunut kun en jaksa tehdä mitään". Onneksi syy löytyi kuitenkin "vain" kilpirauhasesta johon sain tietysti heti lääkkeet. Voi olla että vain kuvittelen että lääkkeet alkoivat purra heti, mutta olen kyllä ollut huomattavasti pirteämpi lääkityksen aloittamisen jälkeen.

Haluan olla onnellinen. Haluan olla vapaasti onnellinen, ilman että mietin mitä pahaa seuraavaksi tapahtuu jos nyt hetken olen onnellinen. Haluan nauraa, tanssia, hymyillä, rakastaa, onnistua, elää täysillä ja nauttia. Tätä kaikkea aion tehdä koko vuoden 2015 jonka olen pyhittänyt hyvinvoinnilleni. Sen lisäksi että aion stressata ja aikatauluttaa elämääni vähemmän, aion kokeilla erilaisia lajeja ja tapoja jotka voisivat jatkossakin edistää kokonaisvaltaista hyvinvointiani.

Tämä blogi on siis vain ja ainoastaan minun hyvinvointiin keskittyvä palsta, en edes yritä esittää että tietäisin mistään mitään, vaan kerron mitä tunnen.