Pystyt kun uskot.

Yleensä yritän ajatella positiivisesti, tehdä "ilon kautta", mutta yhä useammin huomaan negatiivisten ajatusten tulevan ensin. Pakottamalla saan välillä ajatukset käännettyä paremmiksi, mutta useimmiten negatiivisuus ottaa vallan. Tämän olen huomannut erityisesti treenatessa. 

Keskiviikkona kävin pt:n kanssa tekemässä jalkatreenin. Olin juuri edellisenä päivänä loukannut oikean olkapääni salilla treenatessa ja sitä piti varoa. Vaikka olkapäähän ei sattunut treenin aikana, huomasin sen vaikuttavan kuitenkin treenimotivaatioon. Aina kun tulee jotain vastoinkäymisiä, tuntuu että koko maailma kaatuu siihen, mikään ei onnistu ja taivas näyttää mustalta. Myönnän että menin treeneihin väärällä asenteella. Olisin voinut ottaa asenteen, että tuli mitä tuli niin annan kaikkeni. Kaikkeni kyllä annoinkin kun en meinannut enää tuolista ylös päästä, mutta päässä se vika oli. Olin pettynyt itseeni. Luulin että olin huono, en pystynyt parempaan. Kaikkeni kuitenkin annoin, liikkeet tein loppuun asti, olkapää ei kipeytynyt, pt kehui suoritusta ja silti kaiken tämän jälkeen päällimmäinen ajatus oli pettymys. MIKSI? 

Haluan olla kaikin puolin positiivisempi. Uskoa itseeni. Luottaa pt:n sanaan. Lakata ajattelemasta liikaa ja kääntää ne ylimääräiset ajatukset toiminnaksi. Kun uskoo, onnistuu. Jos koko ajan hokee itselleen ettei ole tarpeeksi hyvä, eikä onnistu missään, näin luultavasti myös käy. 

Kuva täältä

Se tunne kun voitat itsesi.

Kamala nälkä. Vai onko?

"Tänäänhän vois vielä käydä mäkissä, tänään on muutenki tullu syötyä huonosti ni eikai se mäkki sit enää haittaa"

"Kadun sitä kuitenki huomenna!"

Kävin pienen keskustelun itseni kanssa tästä aiheesta ja päädyin siihen, että en lähde mäkkiin vaan syön omenan. Hetkellisesti tuli sellanen olo että ihan kun jäisin paitsi jostain. En itsekään täysin ymmärrä tätä, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni että tähän päätökseen päädyin. Olen joskus tehnyt myös sen toisen valinnan ja lähtenyt vielä illalla mäkkiin koska on niin kamalasti tehnyt mieli, mutta kuitenkin päätynyt pettymään. Eihän se edes ole hyvää. Ahmin ne tuhat kaloria yhdessä hetkessä, eikä käteen jää kuin katumus.

En sano että en enää ikinä mene mäkkiin, vaan että tänään tein itseni kannalta oikean valinnan ja en mennyt.

Kuva täältä

Pois huonot tavat.

Virheistä olisi hyvä oppia, mutta kun tiettyä kaavaa on noudattanut koko ikänsä niin miten sen saa katkaistua? Nyt puhun ruoka kierteestä. Ilman ruokaa ei voi elää, mutta miten elää sen kanssa oikein?

Olen aina ollut perso herkuille, etenkin makealle. Ja ikuisena jojolaihduttajana olen päätynyt kierteeseen, jossa kuurit ja dieetit aloitetaan aina huomenna, maanantaina, kuun ensimmäinen päivä, vuoden alusta, kesällä, talvella... lista on pitkä. Tämän myötä olen oikeuttanut itseni liialliseen herkutteluun.

"Koska aloitan dieetin taas maanantaina, voin mässäillä koko viikonlopun niin ei sitten tule ihan heti ikävä!

"Kävin tänään pitkällä lenkillä, joten ei haittaa vaikka söisin kaksi suklaapatukkaa"

"Olen koko viikon noudattanut ruokavaliota, ei se varmaan haittaa jos vähän lipsun ja syön leipää, jätän vaikka iltapalan syömättä"

"Ensi vuonna en herkuttele ollenkaan, joten voin hyvillä mielin herkutella koko joulukuun"

Milloin opin, että yksi pala suklaata on ihan ok silloin tällöin? Tähän asti on mennyt aina koko levy. Jos on erehtynyt ostamaan karkkipussin, pitää se syödä kokonaan koska huomenna alkaa taas dieetti. Jatkuva itsensä huijaaminen ei tuo muuta kuin pahan mielen ja sekoittaa aineenvaihdunnan.

On täysin epärealistista ajatella, että ihminen joka on elänyt sokerihuumassa lähes koko ikänsä voisi yhtäkkiä vain päättää että en syö makeaa enää ikinä. Tai jos joku on tämän tehnyt niin hatun nosto sille. Tiedän että itse en siihen pystyisi. Yritän kääntää omaa ajatusmaailmaani siihen suuntaan että silloin tällöin herkuttelu on ihan hyväksyttävää, eikä siitä tarvitse itseään rankaista tai potea huonoa omaatuntoa.

Silloin tällöin tapahtuva herkuttelu ei saa kuitenkaan olla yhtä päätöntä kun meno tähän asti. Aikaisemmin kun päätin esim että "dieetti alkaa maanantaina" lähti syöminen ihan käsistä. Sipsiä, karkkia, suklaata, roskaruokaa tuli vedettyä monta päivää putkeen juurikin siitä syystä ettei sitten tule heti niitä ikävä kun noudattaa ruokavaliota. Joka kerta sen jälkeen kun olin ahminut napani täyteen herkkuja, kaduin sitä. Olo oli kamala. Kirosin että miksi, miksi teen tätä itselleni. Miksi pitää aina ahmia, ihan kuin ruoka olis loppumassa maailmasta enkä ikinä enää saisi mitään herkkuja. Minuun pätee ainakin se että kun syö huonosti, voi huonosti. Olen huomattavasti väsyneempi, eikä tee mieli tehdä mitään.

Olen edelleen sortunut tähän ahmimiseen, vaikka pääasiassa olenkin noudattanut ruokavaliotani koko vuoden. Joulun pyhät ja vuoden vaihdekin meni mässäillessä ja olo on sen mukainen. Tänä vuonna yritän opetella herkuttelemaan maltilla. Teen vain itselleni pahaa jos jatkan samaan malliin.

Kuva täältä

2015!

Wou vuosi meni super nopeesti!

Vuosi 2014 ei ollut mitenkään erikoinen, oikeestaan aika tavallinen. Ei tapahtunut juuri mitään mainittavaa. Jälkeen päin katsottuna näyttää siltä että koko vuosi meni töissä ja kuntosalilla. Alkuvuosi meni juhliessa ja tutustuessa uusiin työkavereihin, aloitin uudessa työssä juuri viime vuoden vaihteessa. Kesällä oli kuuma ja mieleenpainuvin tapahtuma oli jo perinteeksi muodostuneet juhannuskinkerit. Lähes koko vuoden olin erittäin väsynyt ja onneksi loppuvuodesta löytyi vastaus siihenkin kilpirauhasesta.

Vuoden vaihteen vietin rauhassa kotona koiran kanssa. En uskaltanut jättää sitä yksin kun siitä ei ikinä tiedä miten se reagoi paukkeeseen. Oli ihanaa olla vaan rauhassa kotona. Uskalsin hetkeksi jättää koiruuden ja käväsin salilla, jossa ei kuten arvata saattaa, ollut kuin yksi ihminen minun lisäksi. Salin jälkeen tulin kotiin syömään ja koomaamaan sohvalla.

                                        

Jaksoin juuri ja juuri valvoa puoleen yöhön, katsoin ilotulitukset parvekkeelta ja painuin pehkuihin. Vuosi 2015 alkoi siis ihanasti melkein 11h yöunilla ja aamulenkillä. Talvi oli yhdessä yössä kääntynyt keväisen jäiseksi ja liukkaaksi.

                                       

Vuodelle 2015 toivon paljon muisteltavia hetkiä, iloa ja rakkautta. Ainoa lupaus jonka aion tehdä on yksinkertaisesti se että pidän parempaa huolta itsestäni; kuuntelen kehoani ja sydäntäni. 

Uusi vuosi olen valmis.